Tuus vähän täällä käymään...

Syksy on mulle sellaista aikaa että tulee paljon mietittyä menneitä aikoja ja sitä mistä on tähän hetkeen tullut.

Mä olen paljon saanut kuulla sitä, että en saisi jäädä menneeseen , koska se on jo mennyt.

Jep, näin mäkin pitkälti ajattelen.

Asioita jotka mun lapsuudessa ja nuoruudessa on tapahtunut ei saa millään muutettua se on fakta enkä mä sitä odotakkaan.

Mutta mä en halua olla hiljaa siitä mitä on tapahtunut.

En missään tapauksessa hakeakseni sääliä vaan siksi ,koska haluan , että tämä aihe itsessään ei jää enää unholaan.
Haluan ihan sydämestäni, että yhdenkään lapsen ja nuoren ei tarvitse vaieten kärsiä sekä hävetä ja pelätä vain, koska aikuinen ihminen tyydyttää omia sairaita tarpeitaan.
Ja tämä yhteiskunta antaa tämän vaieten tapahtua.

En edes viitsi sanoa mitä mieltä mä olen niistä "tuomioista" mitä lapsen hyväksikäyttäjille annetaan.
Se lapsi kantaa niitä muistoja, pelkoja ja traumoja koko loppuikänsä.
Ne eivät katoa vaikka tekijä olisi istunut vankilassa hyvässä lykyssä pari vuotta ja suorittanut oman "rangaistuksensa".
Niiden kanssa oppii elämään, toiset paremmin ja toiset huonommin mutta kuitenkin aika kyllä tekee näillekkin haavoille arven mutta ikinä ne ei unohdu kokonaan.
Ja vaikka mieli ei välttämättä muista kokemuksia muistoina ne kyllä jää traumoina tuonne pään sisälle ja oireilee sitten muuta kautta elämässä.

Mä joskus mietin, että paistoko  mun otsassa lapsena neonvalolla: "Hyväksikäytetty lapsi, ota oma vuoronumero".
Tai
" Liian kiltti sanoakseen ei, helppo saalis".

Tai sitten mä vain olen ollut niin aikuisen turvaa ja rakkautta vaille, että se on tehnyt musta heikon ja helpon saaliin.

Oli miten oli, mun tielleni on lapsena ja nuorena sattunut useampikin aikuinen joka on tuntenut erityistä viehtymystä lapsia/nuoria kohtaan.

Mä taistelin näiden muistojen kanssa vuosia ,koska vaikka itse kokemus oli todella ällöttävä ja inhottava pidin tästä ihmisesta muuten ja kokemuksen läpikäymisen vaikeuteen vaikutti paljon myös se, että kaikki muut aikuiset ympärillä hyväksyivät tämän teon täysin.

"Eihän se pahaa tarkoita"
"Se on vaan sen tapa"
"Leikilläänhän se"

Oikeesti?!!

Joka ikinen kerta kun mä menin tämän tutun luokse, ennen kun pääsin hoitamaan hevosta tai tekemään ihan mitä tahansa muuta tapahtui tämä:

"Tuus  vähän täällä käymään niin kokeillaan onko sun tissit kasvanu!"

Se tunne ja se häpeä kun yrität kaikin keinoin keksiä tekosyitä jonka vuoksi sun ei tarvitsisi astella sen aikuisen miehen eteen jotta tämä voi isoilla käsillä kouria sun rintoja ja arvostella sekä analysoida niistä kovaan ääneen.
Tietäen kuitenkin , että lopulta sun on vaan mentävä jos haluat päästä hevosen selkään tai ylipäätänsä paikalta pois.

Kaikkein hölmöintä ja häpeällisintä tässä on se, että mä jouduin jopa aikuisena parikymppisenä yhden lapsen äitinä astelemaan sen saman ihmisen nenän eteen jotta hän voi kokeilla miten mun rinnat on muuttunut äitiyden myötä.

Eikä se helpottanut häpeää yhtään, että ympärillä muut nauravat ja yllyttävät tähän.

Mä en ikipäivänä vois kuvitella asettavani omaa lastani samanlaiseen tilanteeseen.
Tai jos edes kuulisin jonkun tekevän mun lapselle samaa en taatusti nauraisi tai vähättelisi tapahtunutta.

Mulle toki tilanne oli traumaattisempi jo senkin vuoksi, että taustalla oli vuosia kotona tapahtunut hyväksikäyttö mutta en usko, että se kenellekkään muullekkaan olisi ollut helppo saati vähemmän häpeällinen.

Ja mä tiedän sydämestäni, että tätä samaa tapahtuu tänäkin päivänä ympäri kotimaan.

Erityisen surullista siitä tekee vielä sen, että monet aikuiset näiden lasten ympärillä kyllä huomaavat että, kaikki ei ole ok mutta eivät silti puutu asiaan millään tavoin.

Yleensä myös  lapsi/nuori tietää sen , että muut ympärillä olevat aikuiset antavat tapahtuneelle hiljaisen hyväksynnän.

Uskokaa ,että se ei todellakaan helpota sitä lasta/nuorta läpikäymään asiaa tai puhumaan siitä kenellekkään.

Mä haluan, että tähän tulee muutos.
Mä haluan, että KAIKKI tapaukset ja teot tulee ilmi ja niistä jokaikinen  lapseen kohdistuva teko tuomitaan.
On sanomattakin selvää , että toivon myös kunnon rangaistuksia näistä teoista.

Jotain täytyy todella muuttua ja tapahtua  tässä yhteiskunnassa jotta 
asiaan saadaan ihan oikeasti muutos.

Toivon, että mun unelma  ja tavoite projektista jossa seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena/nuorena kokeneet ja siitä selviytyneet  pääsevät kertomaan oman tarinansa olisi yksi muutokseen auttava ja johtava teko.

Mä en halua enkä pysty enää olemaan hiljaa ja vain hyväksymään tapahtuneet  tietäen, että tuolla jossain on lapsia/nuoria jotka elävät samoja ja vielä pahempiakin kokemuksia tälläkin hetkellä.


Jos haluat muutosta, ole se muutos.
Ja kaikki muuttuu...