Eihän se ole edes mahdollista.
Kun ihminen kuolee ja jättää tämän fyysisen maailman ei paluuta enää ole.
Ei samassa kehossa ainakaan.
Eilinen oli, kuin mikä tahansa muukin päivä mun elämässä arkea iloineen ja suruineen.
Eilen tosin oli myös siivouspäivä johon osallistui myös muu perhe.
Mies alkoi toteuttaa vihdoin pitkäaikaista projektia johon kuuluin vanhojen muistikorttien ja läppärien muistien tyhjennystä.
Yksi näistä läppäreistä oli siskoni vanha, jonka piti olla täysin tyhjänä hänen omista jutuista.
Siellä piti olla vain mun ja perheeni omia kuvia, videoita ja juttuja.
Ei ollut.
Yli 4 vuotta on läppärin syövereissä ollut useita videopätkiä missä rakas siskoni oli kuvannut kissojaan.
Ensimmäisen kerran yli 4 vuoteen kuulin siskoni äänen, naurun ja näin hänet muutamassa videopätkässä pikaisesti.
Yli 4 vuotta ikävää ja kaipausta ja pieni hetki, ihan pienen pieni hetki tuntui siltä, kuin tuota aikaa ei ikinä olisi mennytkään.
Hetkeksi kaikki pysähtyi.
Tuoksut,muistot , kaikki ihanat asiat tulvi mun mieleeni.
Pienen hetken tunsin, kuinka rakas ihminen oli siinä ihan lähellä mua.
Paras ystävänpäivälahja ikinä, kiitos siskoni.
.